Weckman Sanni


sanni_2

Sanni Weckman

s. 1993 Urjalassa | b. 1993 in Urjala

sanniweckman.com

Herkistyy internetin kissakuvista ja tekee työnsä parhaiten öisin.

Sensitizes from cat photos on the internet and does her work best at night time.

Statement

Muistan lapsena usein herkistyneeni kyyneliin taiteen äärellä. Nämä muistot ovat yhä mielessäni tunnusteltavina ja elävinä.
Kuin avoimina haavoina, jotka eivät kaipaa parantumista.

Minulla on työssäni etuoikeus nostaa esille yksilöitä ja tarinoita, luoda ikuista elämää uudessa muodossa. Tuoda asioita
uuteen valoon, antaa arvoa arvottomalle. Lävistää suojamuurin ja jättää jäljen. Tulla sisään kutsumatta, mutta viipyä
tervetulleena vieraana.

Tuntematon tai tuttu, eläessään unohdettu tai rakastettu, jokainen meistä ansaitsee tulla muistetuksi.


I remember as a child often being so touched by art I began to cry. These memories are still in my mind, tangible and very
much alive. Like open wounds, that don’t long for to be healed.

In my work I am privileged to lift individuals and stories, create eternal life in a new form. Bring up matters in a new light,
give value to worthless. Penetrate the surface, leave a mark. Come in uninvited, but linger as a welcomed guest.

Strange or familiar, in life forgotten or loved, everyone of us deserves to be remembered.

sanninteoskuva

Hillevi

kuvakudos kuteesta puuvillaloimelle

 

Mummoni kunto romahti yhdessä yössä alkuvuodesta 2014. Hän menehtyi muutama viikko myöhemmin aivoveritulpan komplikaatioihin.
Olin ehtinyt suunnitella kangaspuiden kokoamista vintille ja yhteisen ryijyn tekoa. Kangaspuut jäivät kokoamatta ja kysymykset kysymättä.

En ole koskaan aiemmin kutonut kangasta. En kangaspuilla enkä käsin. Minun ei ole koskaan tarvinnut. Sukupolveni naisilla on vapaus,
jota kaikilla isoäideillämme ja heidän äideillään ei välttämättä ollut: voimme elää koko elämämme parsimatta yhtäkään lakanaa, kutomatta
ensimmäistäkään sukkaa tai silittämättä ainoatakaan pöytäliinaa. Kuitenkin tämän vapauden lisäksi koko sukupolvellamme on myös oikeus
tehdä näitä töitä omasta halustaan ja näin osallistua vuosituhansia jatkuneeseen perimätiedon siirtymiseen yhä eteenpäin.

Oman kuvakudokseni toteutus muistuttaa perinteistä räsymaton kutomista, jossa vanhat lakanat ja vaatteet saavat uuden elämän. Arkinenkin
asia saa ansaitsemansa arvokkuuden.


Hillevi

tapestry from weft to cotton warp

 

My grandmothers physical health started collapsing overnight in the early winter of 2014. She passed away few weeks later as a complication
of a major stroke. I had already planned that we would assemble her old loom and weave a rya rug together. The loom stayed unbuilt, and the
questions remained unanswered.

I have never woven a fabric, a tapestry, nothing. Not with a loom nor with hands. I have never had the need to. The women of my generation
enjoy the freedom that our mothers and their mothers did not have the right: we can live our whole life without knitting a single sock, ironing a
single tablecloth or even not stitching a single tear. With this freedom comes something even better: a right. Everybodys right to do these tasks
by our own will and desire. Through these crafts we are conjoining with the auricular tradition that has been passed on for centuries and milleniums.

My tapestry is woven like a rag rug, with recycled textiles, such as sheets and clothes. By this, it gives these no longer needed commonplace
textiles a new life, a value to something seemingly worthless.