Ramberg Jerker



Jerker Ramberg

s. 1989 Helsingissä | b. 1989 in Helsinki

jerkerramberg.com

On oikeasti hra. Rembrandt. Hän oli 400 vuotta koomassa Ateneumin kellarissa koska ilta Kalliossa venähti. Rembrandt päätti vaihtaa nimensä Rambergiksi koska se on yksinkertaisesti helpompi lausua ja on enemmän “tätä päivää.”

Is really mr. Rembrandt. He was in a coma for 400 years in the basement of Ateneum because his evening at Kallio took longer than expected. Rembrandt decided to change his name to Ramberg because it is simply easier to say and it’s more “this day”.

Statement

Oletko onnellinen? Osaatko olla onnellinen? Tekeekö tämä sinut onnelliseksi? Näistä eksistentiaalisista itsereflektioista ja niistä
seuranneista hajoamisista ja lohkeiluista on teoksissani ja työskentelyssäni kysymys. Yleinen havahtuminen, että en ansaitse tai
osaa olla onnellinen, niin kuin se on meille opetettu. Ne vietit, omaisuutemme ja tunnustuksemme, joihin olemme samaistuneet
eivät olekaan minä. Osa meistä on sivullisia tahtomattamme, onnettomuutemme ja olemisen sietämättömyyden takia. Kollektiivinen
trauma, alkuhaava, jonka olemme uteliaisuudesta repineet auki. Reikä sydämessä, mielessä ja kehossa.

Taiteilijana pyrin tekemällä selvittämään tätä puutetta ja luopumisen tuskaa. Taiteen avulla palaan vieraaseen tilaan, joka oli
olemassa ennen kieltä ja suhdetta muihin. Sanaton lohtu, ja palaaminen ihmisen perusrakenteissa sijaitsevan haavoittuneisuuden
ja pelon lähteille. Tosiaan, mikä minua motivoi on koti-ikävä sinne. Huoli myöskin siitä, etten tekemisellä pysty selvittämään tätä
haavan luonnetta ja sen kautta omaa arvoani. Pelko, ettei vuoto lopu. Ehkä sen ei ole tarkoitus loppua… mutta silmiensä
peittäminen ei ratkaise mitään. Täytyy olla liikkeessä kaikesta huolimatta.


Are you happy? Do you know how to be happy? Does this make you happy? Perhaps from these existential self-reflections and
decompositions and the cracks caused by it are what my artistic process is all about. Universal realisation that I don’t deserve or
know how to enjoy life as it is taught to us. All of that libido, all those belongings and acknowledgments which I have identified as
me, is not in fact the real me. Some of us are unintentional outsiders, because of our misfortune and the unbearable weight of just
being here. The collective trauma, the initial wound, and a wound we ourselves have ripped open out of curiosity. In essence,
a hole in the heart, mind and body.

As an artist I try to solve this strange pain of deprivation or abandonment of something during the creative process. Via art, I return
to an alien state which existed before spoken language and more developed forms of interactivity. Attempting to achieve a wordless
solace and returning to the vulnerabilities and fear inside the infra structure of human beings. Truly, what motivates me is home-
sickness to return there. Also the constant worry that maybe I can’t solve the nature of this laceration and with that my own sense
of value. A fear that the blood will never cease. Perhaps it is not meant to cease…but closing your eyes before the blood, cannot
resolve anything. One must be in a constant motion no matter what.

12631009_10153805460097319_1433354668_o

Mekkala muuttui lihaksi ja asui meidän keskellämme

veistosinstallaatio

 

Olemme niin rauhattomia. Tietomme ja rakkautemme on niin paljon vähäisempää kuin se mitä on olemassa. Kärsimme toisillemme
aiheutetusta puutteesta, joka tekee meistä tuntemattomia toisillemme. Sisällämme oleva kolminaisuuden pirstoutuminen; psyykkeemme
kolme personoitua aluetta jatkuvassa riidassa. Tämä sisälläsi oleva taistelu on puutteesi.

Tässä työssä olen tutkinut ja tarkastellut psyko-analyyttisen ja uskonnollisten konseptien suhdetta perustuen kolminaisuuden käsitteeseen,
joka myös resonoisi oman persoonallisen mytologiani kanssa. Seuraavat kolme eteeristä olemusta nousi pinnalle: Isä Kuningas- järki ja
tuomari, Kruunuton Prinssi – mielen hallinnan menettänyt keho, Orpo Jätti – mielikuvituksen meri

Miksi ne ovat niin riitaisia? Koska niiden välillä vallitsee hiljaisuus. Niiden välissä on ei-mitään, sama tyhjyys joka erottaa sinut ja minut.
Vain niiden keskinäinen kokemuksen tunteen takaisin saaminen voi pelastaa nämä kolme entiteettiä tässä kolminaisuudessa, ja samalla
pelastaa kokonaisuuden itsessäsi.

Kieli ei voi sanella tuota tyhjyyttä, hiljaisuutta heidän ja meidän välillämme. En voi sanoa sitä mitä ei voida sanoa.

Ääni täyttää tuon etäisyyden, ääni antaa meidän tarkkailla hiljaisuutta. Vaikka nuo kolme hahmoa ääntelehtivät huutaen kauhusta, se tuo
heidät lähemmäksi toisiaan. Ne tuovat samalla ääntelyllään minut lähemmäksi sinua, on sekin harmoniaa.


The Tumult became flesh and made his dwelling among us

sculpture installation

 

We are so restless. Our wisdom and love are so much slighter than what is apparent. We suffer from the deficien- cies which we create for
each other, which in turn, make us somehow alien to one another. Observe the fragmenta- tion of the trinity inside our minds. Our psyches’,
envisaged as three personified areas in a constant battle. This fight inside you is your defect.

In this work, I’ve researched and perceived a relationship between psycho-analytic and religious concepts based on trinities to develop
something that resonates with my own personal mythology. The following ethereal apparitions came to surface: The King Father- wits
and the judgment, The Crownless Prince- body without the control of the mind, The Giant Orphan- the sea of the imaginary.

Why are they so quarrelsome? Between them rests complete silence, between them there is naught but an emptiness that separates you
and me. Only reciprocation or discovering a mutual emotional experience can save the entities within this trinity, and at the same time, also
save one’s self in it’s totality.

Spoken words cannot emphasize that emptiness in me and you, that infinite silence between us. Consequently, I cannot say that which is
devoid of known words to say.

Sound can fill that distance and voices allow us to observe silence. Even though those three figures cackle from sheer terror, it makes them
closer to each other. It makes me closer to you, in the unharmonious. Noise…now harmony after all.