Lehto Ilai Elias



Ilai Elias Lehto

s. 1988 Joensuussa | b. 1988 in Joensuu

ilaielias.com

Päässä pyörivät 90-luvun sämplet ja retropeligrafiikat ja sisäinen flipperinsä välkkyy kaiken maailman väreissä.

His head is crowded with 90’s samples and retro game graphics and his internal flipper flickers with all the colours of the world.

Statement

Luon, väritän ja täytän tilaa monin eri keinoin. Työhön uppoutumalla tavoittelen hetkellistä runsautta ja pyörteilevää
mielikuvien todellisuutta, kaiken päällä roikkuvaa hekumallista kuorrutusta.

Asiat, pinnat ja hahmot ovat muistumia lapsuuden kokemuksista. Etsin paluuta aikaan ennen kaiken paljastumista – kun
salattu ja kielletty vielä hakivat muotoaan ja seksuaalisuus oli läsnä vain pilkahduksina. Löydän usein itseni tuijottamasta
siristellen mennyttä, vasten nykyhetken räikeitä ristiriitoja ja rankkaa arkitodellista ryöpytystä.

Miksi meille kävi näin? Jostain sieltä haluan kaivaa esiin ihmisen. Taiteen tekemiseni on paniikinomaista itsensä
jäljittämistä. Se johtaa alati kasvavaan ahdinkoon ja eksymiseen elämässä. Paradoksaalisesti tästä tilasta saattaa paeta
vain hetkittäin – taiteen ja työn puhdistavaan voimaan.


I create, colour and fill the space in various ways. Immersion in work is an attempt to reach a momentary exuberance
and swirling reality of impressions, a voluptuous stratum on top of everything.

Figures, matter and surfaces are recollections of the childhood experiences.I seek for a return into the time before the
revelation – when the ulterior and forbidden truths were still taking shape and sexuality existed only in glimpses. I find
myself often peering at the past, pushed against the brash contradictions in contemporary life and in a tough everyday
reality.

Why did this happen to us? From somewhere there I want to find a human being. For me creating art is a frantic
retrieval of oneself. It leads to an ever-increasing pressure and aberration of life. Paradoxically, this condition is
escapable only momentarily – into the purging persistence of art.

ilai

Kuhnuri

tekstiiliveistos, ääni



Suomalainen mies ei puhu, mutta hänestä puhutaan.

Vauvafoorumeilla, nettilehtien marginaaleissa ja anonyymien ulostuloissa normitetaan ja tuotetaan sukupuolta. Pohjoisen
valkoinen heteromies rötköttää hiljaa kehossaan, hauraana ja särkyvänä olentona. Hän kuuntelee. Miten pukeudutaan
mieheksi, menestyjäksi, voittajaksi?
Ympäröivästä äänimaisemasta tulvivat kriisiytyneen mieskuvan monet puolet; passiivisuus, muukalaisviha, kommunikaatio-
ongelmat, tulehtunut parisuhde, pihiys ja loppuun palaminen.

”Vaimoni rakastaa minua. Ei sano sitä koskaan, mutta tiedän sen. Hän haluaa, että olen kotona ja poissa silmistä, maksan
laskut ja kannan ruokaa kaupasta, teen puolet kotitöistä ja kaikki miehelle kuuluvat työt, hoidan lapsia kun ovat sairaana ja
muuten en ole heidän lähelläkään, pidän häntä lähelläni aina silloin kun hän on sairas tai töissä on ollut kamalaa, hän haluaa
minun haluavan seksiä vain hänen kanssaan hänen ei kuitenkaan haluamatta sitä minun kanssani. Mutta tiedän, että hän
rakastaa minua, koska hän ei ole vielä koskaan sanonut että ei rakastaisi minua. Jos kosketan häntä olkapäälle, on se hänelle
lääppimistä. Jos koitan antaa pusun niskaan niin olen etova niljake. Jos en huomioi häntä mitenkään olen välinpitämätön p..ska.
Jos kysyn rakastaako hän minua niin hän kysyy onko joskus muuta väittänyt. Meillä on onnellinen avioliitto, vielä muutaman
vuoden kun pienet kasvaa. Siihen asti vaimoni tarvitsee minua. Sitten hän ottaa avioeron eikä rakasta minua enää.”

Lähde: Iltasanomien Seksi- ja parisuhdepalstan kommentti
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1427949242221.html


The Drone

textile sculpture, sound

 

Finnish man does not speak, but he is talked about.

Baby forums, the margins of online magazines and anonymous outputs normalize and produce gender. Northern white
heterosexual male wallows silently in his body, this brittle and fragile creature. He listens. How to dress up as a man, as
a success story, as the winner? Surrounding soundscape floods the space with many aspects of the crisis of masculinity:
Passivity, xenophobia, communication problems, toxic relationship, stinginess and burnout.

Translation to image caption:
My wife loves me. She doesn’t say it ever, but I know it. She wants me to be at home and out of sight, paying the bills
and bringing the food home, I do half the housework and all the manly stuff, I take care of children when they are sick,
and otherwise I’m not anywhere near them, I stay with her when she’s sick or it was awful at work, she wants me to
want to have sex only with her but she does not want it with me. But I know that she loves me, because she has never
said that she does not love me. If I touch her on the shoulder, it’s harassment. If I try to give a kiss on the neck I’ll become
disgusting slimeball. If I do not approach her in any way I am indifferent asshole. When asked if she loves me she asks if
she has at any point claimed otherwise. We have a happy marriage, yet few years more when the little ones grow up.
Until then, my wife needs me.
Then she files for divorce and does not love me anymore.

Source: Comment on the sex and relationship section at Iltasanomat.fi

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1427949242221.html